Aleksandr Men oli Venäjällä suosittu kirjailija ja luennoitsija, jonka toiminta herätti kiinnostusta yli kirkkokuntarajojen. Hän ei pitänyt teoreettisia pohdintoja kovin tärkeinä.
”Ihmiset kaipaavat ennen muuta leipää. Minun tehtäväni on jakaa sitä. Jälkeeni tulevat ne, jotka tekevät leivoksia”, hän arvioi.
Men kirjoittaa helppotajuista nykyihmisten kieltä. Ihmisen Pojassa Raamatun henkilöiden puheenvuorot sulautuvat kerrontaan.
Kirjan käsikirjoitus valmistui vuonna 1959, mutta Men muokkasi tekstiä kymmenisen vuotta. Kirja julkaistiin lännessä vuonna 1968, kun Menille oli muodostunut yhteys brysseliläiseen kustantamoon.
Venäjällä teos ilmestyi vasta kirjoittajansa kuoltua vuonna 1990.
Menin teoksia on käännetty kaikkiaan 12 kielelle. Ihmisen Poika on ilmestynyt muiden muassa englanniksi, ranskaksi ja italiaksi ja ensimmäisen kerran nyt myös suomeksi.
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.