Puutarhan salaisuudet – iloa ja onnea puutarhasta

Hillevi Joutjärvi

21,43

Puutarha on parhaimmillaan hyvinvointia lisäävä voimavara, jonka monimuotoisuus inspiroi ihmistä vuodesta toiseen ja innostaa aina vain oppimaan lisää.
Onnea tuottava voimaannuttava puutarha ei välttämättä ole kooltaan suuri, vaan pienelläkin alalla voi kasvattaa kukkia ja vihanneksia, jotka ilahduttavat hoitajaansa. Aistien puutarha on yhdistelmä kauneutta, herkullisia makuja, suloisia tuoksuja ja lintujen laulua.
Puutarhan salaisuus piilee sen loputtomissa mahdolli-suuksissa itsensä toteuttamiseen. Perennat luovat rungon puutarhan kukinnalle, jonka loistoa kesäkukat täydentävät. Hyötypuutarhan omakasvattamien herkkujen avulla voi löytää uusia makuelämyksiä. Vuodenaikojen vaihtuvuus rytmittää kotipuutarhurin vuotta ja puutarhaharrastus jatkuu lähes koko vuoden alkaen kevättalvella taimikasvatuksesta ja päättyen syksyllä syyssipuleiden istutukseen ja talvetettavien kasvien talteen laittoon. Helppojen, varmojen kasvien kasvattaminen tuo onnistumisen kokemuksia, joita täydentää haastavampien kasvien kokeileminen. Kirjassa on perustietoa puutarhan perustamisesta ja kasvien kasvattamisesta sekä esitelty ihania kasveja, joiden kasvattaminen ilahduttaa niin vasta-alkajaa kuin kokeneempaakin harrastajaa.

Tilapäisesti loppu

Toimituskulut alkaen 7,90€
Tuotetunnus (SKU): 9789523217775 Osastot: , ,
Lisätiedot
KustantajaReadme.fi
Julkaistu2020
Sivumäärä256
Koko217 × 208 × 16 mm
Tuotemuotokovakantinen
ISBN / EAN9789523217775
Arviot (0)

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Puutarhan salaisuudet – iloa ja onnea puutarhasta”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *