Aineisto sisältää kuusi opetuskokonaisuutta, joissa on sanallisen opetuksen lisäksi ideoita lauluihin, aiheeseen johdattavaan keskusteluun ja opittua syventävään keskusteluun sekä toimintaideoita ryhmässä ja itsekseen toteutettavaksi.
Nimensä mukaisesti aineisto on suunnattu yli 11-vuotiaiden toimintaan esimerkiksi leireillä ja seurakunnan viikkotoiminnassa. Kyseessä on itsenäinen rinnakkaisaineisto vuonna 2016 julkaistulle Matkalla yhdessä -aineistolle: kumpikin kokonaisuus on käyttövalmis ilman toiseen tutustumista, mutta opetusten otsikointi ja raamatunkohdat ovat samat. Niitä rinnakkain käyttäen voi siis opettaa eri-ikäisten ryhmiä samasta pääaiheesta kullekin ikäryhmälle sopivalla tavalla.
Tämä on aineistoon kuuluva tehtäväkirja.
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.