Israel – Siunauksena keskellä maata

Harri Kröger

7,90

Israel yhdistää ja erottaa, vaikka maa sijaitsee keskellä kolmea maanosaa. Se on poliittisen mielenkiinnon kohde, jonka uutisia seurataan tarkasti. Maan olemassaolo ja kukoistus on ihme, joka hakee vertaistaan kansojen joukossa. Juutalainen kansa elää tänään rohkeasti vaikka samalla tiedostaakin maahan kohdistuvan uhkan.
Kirjassa seurataan juutalaisen kansan raskasta vaellusta kansojen keskeltä takaisin Abrahamille luvattuun maahan, Israeliin. Juutalaiset ovat liiton kansaa, jolle messiasodotus on yhä ajankohtainen. Messiaaninen liike kasvaa ja vahvistuu, mistä todistavat lukuisat  Jeesukseen uskovien juutalaisten seurakunnat. Tärkeää on myös muistaa, että uskontona ja kulttuurina juutalaisuus on luonut pohjan myös kristinuskolle.
Kirjassa joukko suomalaisia silminnäkijöitä kertoo Israelin ihmeestä asuttuaan ja työskenneltyään maassa vuosikymmeniä. Kirjailijan lisäksi mukana ovat muun muassa Olavi Syväntö, Anja Suomela sekä Seppo ja Aili Raulo. He kaikki ovat nähneet, kuinka Jumalan profeetallinen sana on toteutunut Israelissa omaisuuskansan keskuudessa. Se on totta: Jumala valvoo sanaansa toteuttaakseen sen (Jer. 1:12).

Vain 0 saatavilla, toimitusaika arkipäivää

Toimituskulut alkaen 7,90€
Tuotetunnus (SKU): 9789522522634 Osastot: , ,
Lisätiedot
KustantajaAikamedia
Julkaistu2019
Sivumäärä144
Kokopehmeäkantinen
ISBN / EAN9789522522634
Arviot (0)

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Israel – Siunauksena keskellä maata”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *