Hän tulee takaisin

Pekka Sartola

30,00

Miten hyvin tunnistamme Jeesus Messiaan toiminnan Vanhan Testamentin puolelta? Miten Hän oli mukana jo luomistyössä? Miten Israelin kansan kanssa Egyptistä lähdön ja erämaavaelluksen tapahtumissa. Miten kolminaisuusopissa? Miten Hän oli mukana muun muassa Aabrahamin, Haagarin, Gideonin, Jaakobin ja monen muun VT:n henkilöhahmon elämän eri tapahtumissa vaikuttajana?

Vain 0 saatavilla, toimitusaika arkipäivää

Toimituskulut alkaen 7,90€
Kuvaus

Teoksen kolme osaa, Tuntematon Messias, Hän tuli omiensa tykö ja Lupaus valaisevat Hänen ikuista olemustaan, ensin juutalaiselle kansalle, ja sen jälkeen perustamalleen seurakunnalle. Lupaus Hänen paluustaan on puolestaan Raamattuumme ankkuroitu tietoisuus tulevasta paremmasta maailmasta, Kuinka lähellä tai kaukana se on, myös siihen lupauksen antaja ottaa kantaa.

Teoksen prologi on kuvaus nuoren 12-vuotiaan Jeesuksen matkasta Jerusalemiin eräänä, hänelle hyvin merkittävänä pääsiäisenä. Mitä kaikkea tuolloin tapahtui ja mitä kaikkea mahtuu Hänen tulevan paluunsa väliseen aikaan samaan paikkaan, kattavat sisällöllään ihmiskunnan historian merkittävämmän ajanjakson.

Miksi Hän tuli paimenena eikä kuninkaana? Miksi juutalaiset eivät hyväksyneet Häntä Messiaana? Onko Hän Messias myös juutalaisille ja miksi Hänen täytyi kuolla, kysymyksiä, joiden vastaukset avartavat näkemystämme Jumalan suuresta suunnitelmasta luomaansa ihmiskuntaa ja sen tulevaisuutta varten.

Pekka Sartolan 28. teos avaa lukijalleen aivan uusia ulottuvuuksia ymmärtää Messiaan olemusta myös vanhojen juutalaisten kirjoituksen kautta. Raamattu avautuu aivan uudella tavalla, kun sitä peilataan sen alkuperäisten kirjoittajien näkemysten ja ajattelutavan kautta.

Joh.14:1-3 …vaikka Minä menen pois, tulen Minä takaisin ja otan teidät luokseni…

Kirja avaa todellisia kielikuvien aarteita lukijalleen syventäen samalla tietoa

niistä profeettojen ilmoituksista, jotka liittyvät Hänen tulemiseensa joista on profetoitu VT:n puolella ja niiden vaikutukseen myös UT:n puolella.

Apt.1:11: Hän on tuleva samalla tavalla takaisin, kuin te näitte Hänen taivaaseen menevän.

Lisätiedot
Paino 0,439 kg (kilogramma)
KustantajaAjanteos
Julkaistu2021
Sivumäärä344
ISBN / EAN9789527027202
Arviot (0)

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “Hän tulee takaisin”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *