Aino Juusola kutsuu teoksessaan sanallistamaan näitä usein tiedostamattomiakin suhtautumistapoja, uskomuksia ja toimintamalleja. Sukupolvelta toiselle kantautuu itseymmärrykseemme monesti paljon sellaista, joka ei palvele meitä tänä päivänä – kuluttavia tunteita ja rajoittavia toiminnan tapoja. Toisaalta näkymättömänä perintönä voi saada myös paljon hyvää ja säilyttämisen arvoista.
Kun tulemme tietoiseksi näistä tarinoista, tunteista ja malleista, voimme pohtia mitä haluamme säilyttää, mitä muuttaa ja mistä päästää irti. Emme ole historiamme vankeja, vaan voimme kirjoittaa tarinamme uudelleen, löytää sisäisen turvan ja myötätunnon.
Aino Juusola on trauma- ja kriisiterapiaan erikoistunut psykologi ja psykoterapeutti. Hän on julkaissut aiemmin teoksen Jutellaanko? Miten käsitellä lapsen kanssa vaikeita asioita (2021).
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.